Yritä saada kuvii, mutta siinä voi kestää vielä jonku aikaa..:)(
Jeremy Belpois
- Jeremy (ensimmäisellä kaudella Jeremie) Belpois (13 vuotta) on ryhmän aivot. Hän on ihastunut Aelitaan. Hänen lisäkseen vain Aelita osaa käyttää supertietokonetta(Yumi, Odd ja Ulrich opetetaan virtualisoimaan toisensa Lyokoon varmuuden vuoksi). Hän on ainut, joka ymmärtää teknologisia päivityksiä eikä ilman häntä ryhmän muilla jäsenillä olisi mitään mahdollisuutta olla yhteydessä Lyokoon tai Aelitaan, puhumattakaan Xanaa vastaan taistelemisesta. Hän on siten ryhmän välttämätön hahmo. Jeremy on käynyt Lyokossa kahdesti.
Koska hän on luonnollisesti lahjakas suunnilleen kaikessa , hän on opettajien suuri suosikki. Hänellä ei ole pelkästään ystäviä ympärillään. Jeremy on suunnilleen pienen joukkonsa johtaja, ja muut tottelevat häntä kaiken luottamuksensa varassa, ellei kyseessä ole joku erikoistapaus. Xanan hyökkäysten aikana Jeremy on useimmiten suurimmassa vaarassa, koska hän pysyttelee Maan puolella, esim. Xanan Rapu ja Kankrellat maan päällä käyvät ehkä hänen kimppuunsa.
Jeremyllä on vaatteina korkeakauluksinen sininen paita ja maatienväriset housut –Isot silmälasit, jotka hänellä on aina päässään, kuvaavat hänen paikkaansa luokan parhaana oppilaana. Mutta loppujen lopuksi Jeremy ei ole mikään kiltti poika, sillä hänen todistustensa ja tuloksensa koulussa takana Jeremyllä on selvä luonne. Hän on niin sanottu Einstein.
Aelita Stones
- Aelita oli supertietokoneessa asuva tekoäly, tai niin Jeremy luuli kun löysi supertietokoneen. Kun Jeremy sai materialisoitua Aelitan he keksivät Aelitalle sukunimen (Stones). Aelitan oikea sukunimi on Schaeffer (Hopper oli Aelitan äidin tyttönimi). Hänen ikänsä on 13 vuotta. Aelitan isä loi Lyokon ja virtualisoi itsensä ja Aelitan Lyokoon. Kun meduusa varasti Aelitan muistin, Aelita muisti kaiken menneisyydestään. Aelita sai 3. kaudella aseen, energiakentän ja 4. kaudella siivet. Aelitalla ei ole omaa kulkupeliä. Hän on usein Yumin kyydissä, mutta myös Oddin ja joskus Ulrichin.
Ulrich Stern
- Ulrich Stern (13 vuotta) on usein hiljainen ja vakava. Hänellä on ruskeat hiukset ja äänenmurros. Ulrich ja Yumi ovat rakastuneet toisiinsa. Ulrich on mustasukkainen Williamille, koska hän luulee että Yumi pitää Williamista, vaikka Yumi ei pidä hänestä yhtään. Lyokossa hänen aseensa on lasermiekka - 4. kaudella 2 lasermiekkaa. Hänellä on myös erikoiskykyjä; Kolmiintuminen, kolmio ja supersprintti. Kulkupeli on lentopyörä. Ulrich on Lyokossa hyvin vahva.
Odd Della Robbia
- Odd Della Robbia,(13 vuotta) on pirteä ja huoleton pelleilijä, joka vääntää vitsejä mistä asiasta tahansa. Lyokossa hänen aseensa ovat lasernuolet ja kilpi. Kulkupelinä toimii lentolauta. Hänellä on vaaleat hiukset ja violetti raita hiuksissa. Hänellä on koira jonka nimi on Kiwi ja Lyokossa hänen asussaan on Kiwin kuva. Odd on joukon hassuttelija. Hänen olemassaolonsa tuo sarjalle huumoria, ja pistää silmään kampauksensa avulla, eli kaikki hiukset laitettu normaalia suuremalla määrällä geeliä piikin muotoon taakse. Hänen pieni kokonsakaan (joka on vähän noussut hiustensa avulla) ei estä ketään huomaamasta itseään.
Odd liikkuu Lyokossa kuin kissa. Hän käyttää aseenaan hopean värisiä lasernuolia. Hän suojaa itseään kilvellä ja kun hän ottaa sen esille, hän huutaa kilpi, ja hänen voimansa on altis aktivoitumiselle. Ekan tuotantokauden aikana Oddilla on kyky nähdä jotain tärkeää, vaikka reitin tornille milloin vain (sitä ei ole enää toisella kaudella). Hän näkee välähdyksiä lähitulevaisuuteen (maksimi n. viiden minuutin varoitusajalla). Siitä on usein hyötyä. Odd saa neljännen kauden toisessa jaksossa kissan korvat.
Yumi Ishiyama
- Yumi Ishiyama 14 vuotta. Hän on porukan vanhin. Hän on mustahiuksinen ja kotoisin Japanista. Yumi ja Ulrich ovat rakastuneet toisiinsa, ja he tapasivat koulun liikuntasalissa, feng shui-tunnilla. Lyokossa aseena viuhkat ja telekineesi, mutta telekineesiä hän ei voi käyttää kauan. Lyokossa hänen kulkupelinä on Lintu. Kolmoskauden lopulla Yumi arvasi ettei olisi kannattanut ottaa Williamia mukaan Lyokoon. Yumilla on myös pikkuveli nimeltä Hiroki, joka on joskus riesa, mutta on myös välillä avuksi.
William Dunbar
- William Dunbar (14 vuotta) tulee mukaan sarjaan 2 kaudessa. Aluksi hän on vain sivuhenkilö, mutta 3 kaudella hyppäsi mukaan päähenkilöihin. Williamilla on mustat hiukset. Ensimmäisellä Lyoko-reissullaan hän joutuu Xanan valtaan ja jää Lyokoon. Aseena Williamilla on Lyokossa supersavu, mustaa savua ja iso miekka. Hän on ihastunut Yumiin. William ilmestyy monta kertaa Aelitan perään, koska hän yrittää pudottaa hänet digimereen saadakseen tuhottua Aelitan isän, joka on Lyokon ja X.A.N.A.n luoja. Aelita on melkein aina onnistunut välttämään Williamin kun tämä on hyökännyt. Williamilla on myös outo ääni, ja aina kun hän puhuu se kuulostaa vähän möreältä. William on vahva Lyokossa; hänen ei tarvitse iskeä kuin kerran niin vastustaja materialisoituu. Maassa hän voi lyödä ovet ja ikkunat rikki ilman mitään vaivoja. Kolmannen kauden lopussa Williamista tulee X.A.N.A.n orja, ja saa uuden mustan asun ja X.A.N.A.n merkin rintaan. Jaksossa 93 William saadaan takaisin maahan.
Sissi
- Sissi (oikealta nimeltään Elisabeth Delmas) on rehtorin tytär. Hän yrittää saada millä keinolla tahansa Ulrichin itselleen, mutta ei ikinä onnistu. Sissi yrittää myös päästä porukkaan mukaan, mutta tämäkään ei onnistu. Sissi ei tosin muista aikahypyn ansioista, että hän tavallaan oli porukassa. Sissin ikä on 14. Sissi on myös suudellut Ulrichia. Sissi yrittää koko ajan etsiä syytä Ulrichin ja muiden outoon käytökseen. Hän on ollut kerran Hopperin hallinnassa ja antanut heille tietoja Hopperista.
Sissillä on myös oma "porukkansa", Nicholas ja Herb.
Franz Hopper
- Franz Hopper. Alkuperäinen nimi Waldo Schaeffer. Aelitan isä joka on luonut Lyokon. He yrittävät hakea joskus viidenneltä sektorilta käyttöliittymästä lisää tietoa hänestä ja X.A.N.A.sta. Franz on myös tehnyt Xanan, mutta hän menetti sen hallinnan, jolloin Franz ei enää mahtanut Xanalle mitään. Jeremy, Yumi, Aelita, Odd ja Ulrich yrittävät etsiä tietoa Aelitan isästä, (eli tästä Franzista) viidennestä sektorista.
Jim Morales
- Jim Morales on Kadicin koulun liikunnanopettaja. Jim on ollut monessa työpaikassa(esim:Salaisessa palvelussa). Jos häneltä kysyy jotakin hänen nuoruuteensa liittyvää hän sanoo:"En haluaisi puhua siitä"( Ellei ole kyse hänen skeittaamistaidoistaan, mutta sille ei löydy yleensä aikaa). Jim sai työpaikan takaisin (jaksossa:Koodi:Maa) Jim on myös näytellyt "Paco diskon kuningas"-elokuvassa. Odd tykkää Jimin leffasta.
|
|